Heinäkuun täysikuu 17.7.2019 ja samanaikainen kuunpimennys nostaa haudattuja tunteita pintaan

kuunpimennys täysikuu Jul 16, 2019

Heinäkuun täysikuun aikaan osuu samalla myös osittainen kuunpimennys, joka tuo mukanaan intensiivisiä tunnereaktioita ja pakonomaista käytöstä, myös erilaiset valtakamppailut voivat kärjistyä ajanjakson aikana. Feministisyys nostaa myös päätään täydenkuun aikaan. Planeettojen suhteet toisiinsa tuovat mukanaan juonittelua, skandaaleita, julkista nöyryytystä ja maineen menettämistä. Nämä tuovat toisaalta myös toivoa empatian ja ymmärryksen johtamisesta kohti kestäviä muutoksia.

Kuunpimennyksen merkitys

Kuten tavallinen täysikuu, mutta vain voimakkaampana, kuunpimennys keskittää huomion tunteisiin, läheisiin ihmissuhteisiin, kotiin ja perheeseen. Kuunpimennyksellä on entistäkin vahvempi vaikutus yksityiselämäämme. Tunteet ja vaistot saavuttavat huippunsa kuunpimennyksen aikaan, joka antaa objektiivisen ja tasapainoisen näkökulman lähimpiin ihmissuhteisiin. Omat tarpeet ja pyrkimykset tulevat paremmin esiin, joten ihmissuhteissa epäharmoniaa aiheuttava epätasapaino on helpommin havaittavissa. Kuunpimennys kuvastaa erityisesti tunteiden nollausta, tunteiden kerryttämän taakan pois pyyhkimistä viimeisen kuuden kuukauden jaksolta.

Täysikuu tuo esiin alitajuntaan haudattuja muistoja tai tunteita

Kuun suhde Plutoon tuo mukanaan syviä tunteita, jotka saattavat häkellyttää. Henkilökohtaiset keskustelut tai tapahtumat voivat tuoda esiin syvälle alitajuntaan haudattuja muistoja tai tunteita. Tunteet voivat ottaa vallan ja saattaakin olla vaikeaa keskittyä mihinkään muuhun. Unilla, visioilla ja psyykkisillä vaikutuksilla tai intuitiivisilla oivalluksilla saattaa olla perusteellinen vaikutus omaan mielialaan. Naisten kanssa käydyt keskustelut voivat olla osittain intensiivisiä ja paljastavia.

Intuitio voi heinäkuun täydenkuun aikaan olla oikeassa, mutta saattaa myös hämärtää rationaalista ajatteluprosessia ja tietoista arviointikykyä. Ihmissuhteissa saatat joutua kohtaamaan kontrolloitua ja jopa manipuloivaa käytöstä, kuten kateutta, syyllisyyden tunteen tuottamista muilta sekä pelottelua. Meditaatiosta, itsetutkiskelusta tai muista tekniikoista saattaa olla hyötyä ylittääkseen ja ymmärtääkseen omia haastavia tunteita.

Muutoksen hyväksyminen tuo mukanaan positiivisen potentiaalin

Auringon suhde Plutoon voi tuoda haasteita itsetuntoon, ihmissuhteisiin tai johonkin tapahtumaan liittyen. Tämä voi liittyä vallan väärinkäyttöön tai itselle vahingolliseen piirteeseen, kuten addiktioon, vakoiluun tai jääräpäisyyteen. Tapahtumat voivat liittyä esimerkiksi laitteen tai auton rikkoutumiseen tai varkauteen.

Tämän täydenkuun aikaan on hyvä välttää liian määrätietoista, itsevarmaa, egoistista käytöstä sekä muutoksen vastustamista. Haasteita tulee helpommin eteen, jos jääräpäisesti vastustaa muutosta tai on liian kiinni tavassa, jolla vahingoittaa itseään ja muita ympärillä olevia. Olemalla avoin muutoksille, luo samalla mahdollisuuden positiiviselle potentiaalille, vaikka samalla ego saattaakin ottaa hieman osumaa.

Heinäkuun osittainen kuunpimennys alkaa Suomessa keskiviikkona 17.7.2019 klo 00.30, jatkuen aina klo 03.17 asti. Täysikuu on samana päivänä klo 00.38.

 

Lähteet:

astrologyking.com

timeanddate.com - kuunvaiheet

timeanddate.com - pimennysvaiheet

Close

Tilaamalla uutiskirjeen, saat tietoa ajankohtaisista tapahtumista, kursseista ja tarjouksista. Lähetämme uutiskirjeen noin kerran kuussa.