Joulukuun täysikuu - Ilmaise rajojasi terveellä tavalla


Joulukuun 2022 täysikuu on torstaina 8.12. klo 06.08 Kaksosten merkissä. Tuleva täysikuu tuo mukanaan jännittynyttä ja latautunutta energiaa.
 

Täysikuu on lähellä Marsia ja peittää sen taakseen aamulla 8.12. Planeetanpeitto alkaa klo 6.55, jolloin Mars katoaa täysikuun kirkkaan reunan taakse ja päättyy klo 7.39 Marsin tullessa jälleen esiin.  (ursa.fi)

Ihmisyyden ja henkisyyden tasapaino

Täysikuun alla saatamme huomata, että meidän on kunnioitettava inhimillistä puolta itsessämme ja oltava kärsivällisiä sen kanssa. Olemme kuitenkin vain ihmisiä. Meillä saa olla tunteita ja saamme tehdä virheitä, ja saatamme välillä olla hukassa päämäärämme kanssa. Kaikki tämä on inhimillistä ja sallittua.

Ihmisyyden lisäksi, meidän on samalla tavalla työskenneltävä tasapuolisesti kunnioittaaksemme myös henkistä puoltamme. Henkinen puolemme tietää, ettei ole olemassa vääriä polkuja. Kaikki tämä on osa oppimismatkaamme.

Sekä inhimillinen että henkinen puolemme eivät aina toimi yhdessä, ja niiden voi olla haastavaa ymmärtää toistensa näkökulmia.

Ihmisolemukselle välttämättömiä asioita ovat mm. ruoka ja suoja, ja se haluaa myös vakautta. Sielumme tehtävänä on seurata sitä, mikä tuo iloa. Tasapainon löytäminen näiden kahden olemuksemme välillä voi joskus olla hankalaa, mutta tuleva täysikuu tuo tilaisuuden tasapainolle.

Riippumatta siitä, mitä tuleva täysikuu tuo mukanaan, tarkastele voitko kunnioittaa molempia, niin ihmispuolta kuin sielupuolta. Voitko muodostaa yhteyden näihin molempiin puoliin itsessäsi? Kuuntele, mitä molemmat puolet kaipaavat, kohtele niitä kunnioittavasti, ja tasapaino voi löytyä luonnollisesti.

Mihin haluat käyttää aikaasi ja energiaasi?

Planeetta Mars tuo mukanaan latautunutta energiaa tämän täysikuun alla. Mars on motivaation, tekemisen ja energian planeetta. Saatamme kyseenalaistaa motiivejamme ja tekojamme, ja harkita uudelleen, mihin haluamme käyttää energiamme jatkossa.

Energiamme ja aikamme on arvokasta, joten tämä täysikuu saattaa myös korostaa, mihin kannattaa kuluttaa energiaa ja mistä täytyy päästää irti.

Jos tuhlaat energiaasi tiettyihin ajatusmalleihin, ihmissuhteisiin, käytösmalleihin ja uskomuksiin, tämä täysikuu on hyvä aika ilmaista ne ääneen ja päästää menemään.

Ilmaise rajojasi terveellä tavalla

Joulukuun täysikuu voi myös saada olosi tuntemaan kiivastuneeksi jostain asiasta. Voi olla vaikeaa pitää tunteet tasapainossa, mutta joskus on täysin hyväksyttävää olla myös vihainen, puolustaa itseään ja omia rajoja, ja antaa kiihtyneiden tunteiden vapautua.

Monet meistä häpeävät tuntea vihaa ja ilmaista vihan tunnetta. Emme halua olla vihaisia, emmekä myöskään halua olla vastaanottamassa vihaa.

Joskus on saatava asiat sanotuksi ja pois sydämeltä, ja vaikka meillä on tietoisia tapoja purkaa suuttumusta, aina se ei kuitenkaan onnistu sanallisesti niin kauniilla tavalla.

Tämä on ok - se tekee meistä inhimillisiä ja ihmisiä. Emme voi olla, eikä meidän tarvitse olla pelkästään rakkautta ja valoa. Joskus meidän on annettava itsellemme lupa olla vain ihmisiä.

Täysikuun ympärillä oleva tulinen ja kuuma energia voi saada meidät sanomaan jotain, jota myöhemmin kadumme. Mutta ole lempeä itsellesi. Älä ole liian ylpeä pyytääksesi tarvittaessa anteeksi, mutta älä myöskään pyytele turhaan anteeksi, jos sanot asioita suoraan sydämestäsi.

Ole rohkea kunnioittaaksesi rajojasi, sitä kuka olet ja mitä edustat. Mitä enemmän ilmaisemme vihaamme ja tulisia tunteitamme, sitä paremmin pystymme tekemään vihan ilmaisemisen tietoisella ja terveellä tavalla. Tämä vaatii harjoittelua.

Neptunus on Marsin lisäksi aktiivisena tämän täysikuun aikana. Neptunus on intuition planeetta, joten saatat saada vahvistusta jollekin asialle, josta sinulla on ollut intuitiivinen aavistus jo jonkin aikaa. Luota vaistoihisi.

Kaiken kaikkiaan joulukuun 2022 täysikuun astrologia osoittaa, että meidän on hyvä tuntea, kokea, ja testata itsellemme asettamiamme rajoja.

Joulukuun 2022 täysikuu on torstaina 8.12. klo 06.08 ja sen vaikutukset kestävät 23.11. uusikuuhun asti.

 

 

Lähteet:

https://foreverconscious.com/

https://www.timeanddate.com/

https://www.ursa.fi/

Close

Tilaamalla uutiskirjeen, saat tietoa ajankohtaisista tapahtumista, kursseista ja tarjouksista. Lähetämme uutiskirjeen noin kerran kuussa.