Elokuun Sininen Supertäysikuu

täysikuu Aug 29, 2023

31.8.2023 klo 04.35 on Supertäysikuu Kalojen merkissä, ja koska tämä on jo elokuun toinen täysikuu, sitä kutsutaan myös siniseksi kuuksi.

Siniset kuut ovat erittäin harvinaisia, ja niitä esiintyy noin 2,5 vuoden välein.

Kaksi täysikuuta saman kuukauden aikana viittaa suureen energian vapautumiseen. Jotain voi poistua elämästämme, kuten ihmissuhde tai työ.

Mitä tahansa tämän erityisen täydenkuun aikana paljastuukaan, voimme todennäköisesti tuntea tuon muutoksen.

Mahdollista on, että elämäämme jää uutta tilaa täytettäväksi. Vaikka tämä tila saattaa aluksi tuntua hämmentävältä ja tyhjältä, on sen mukana kuitenkin mahdollisuus ja lupaus, että sen tyhjyydestä syntyy jotain uutta ja merkittävää.

Aika pysähtyä

Planeetan perääntyminen tapahtuu, kun se näyttää liikkuvan taaksepäin meidän näkökulmastamme. Tämän täydenkuun alla Merkurius, Venus, Saturnus, Neptunus, Uranus ja Pluto ovat kaikki perääntymisvaiheessa.

Planeettojen perääntymisenergialla on taipumus saada meidät katsomaan taaksepäin menneisyyteemme. Nyt on siis pohdiskelun ja reflektion aika eteenpäin menemisen sijaan.

Tämä aika voi aiheuttaa viivästyksiä, kommunikaatiovirheitä, onnettomuuksia ja se voi saada tuntemaan olon hieman epävarmaksi. Voi tulla myös tunne, että kiertää ympyrää tai on epävarma olo itsestä ja siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Vaikka ulkopuolinen maailma voi näyttäytyä sekavalta, voit kuitenkin löytää turvapaikan sisäisestä maailmastasi, joka voi toimia kompassinasi.

Rauhoita mielesi

Yhteiskunta ei välttämättä aseta etusijalle ajan ottamista hiljaisuudelle ja tekemättömyydelle, mutta tämä täydenkuun aika houkuttelee meitä sisäänpäinkääntymiselle - jotta voimme huomata kuinka paljon meissä itsessämme onkaan viisautta.

Saatat huomata tuntevasi enemmän ja syvemmin tämän täydenkuun alla. Tämä voi ohjata enemmän sisäänpäin kääntymiseen, hiljaisuudelle ja meditoimiselle.

Kirjoittaminen, meditointi ja luonnossa liikkuminen ovat kaikki upeita tapoja rauhoittaa mieltä ja päästä kehon sydämeen. Kalojen merkin hallitessa jalkoja, voivat myös kävelymeditaatiot olla loistava tapa valjastaa tämä energia käyttöön.

Täydenkuun aikana oleva voimakas energia voi myös terävöittää intuitiota ja psyykkisiä aisteja, jolloin näiden synnynnäisten lahjojen kanssa toimiminen voi olla luonnollista.

Kalojen täysikuu pitää sisällään pehmeitä, herkkiä värähtelyjä, joiden avulla voimme matkustaa sisäiseen maailmaamme ja todella kuunnella sisäistä ääntämme.

Ilmassa on taikuuden tuntua tämän täydenkuun alla, joten pysy avoimena sille, mitä se tarjoaa sinulle - vaikka olisit käymässä läpi jonkinlaista muutosta.

Moni voi tuntea olevansa uuden ja muutoksen edessä. Muutos voi olla todella suuri ja jatkua koko loppuvuoden ajan. 

Katse elokuun ensimmäiseen täysikuuhun

Koska tämä on elokuun toinen täysikuu, huomio saattaa kääntyä takaisin kuukauden ensimmäiseen täysikuuhun, joka oli 1.8. Vesimiehen merkissä. Jos ajattelet taaksepäin elokuun alkuun, saatat huomata, että sen ajan teemat toistuvat myös tulevan täydenkuun alla.

Molemmat täysikuut elokuussa ovat olleet myös superkuita, mikä tarkoittaa, että ne ovat lähellä Maata ja niiden läsnäolo tuntuu vahvalta.

Jos sinulle tapahtui jotain merkittävää elokuun alussa, saatat huomata, että tämä kuukauden toinen täysikuu tuo päätökseen asioita tai ehkä lisää valaistusta ja ymmärrystä tiellesi.

Tämä täysikuu tarjoaa meille mahdollisuuden saada yhteyttä todelliseen itseemme, siivota pois kaikki, mikä ei enää palvele, ja luoda tilaa jollekin harmonisemmalle.

 

 

Lähteet:

https://foreverconscious.com

https://www.timeanddate.com

Close

Tilaamalla uutiskirjeen, saat tietoa ajankohtaisista tapahtumista, kursseista ja tarjouksista. Lähetämme uutiskirjeen noin kerran kuussa.