Lokakuun täysikuu 2023 ja osittainen kuunpimennys - Kahden vuoden syklin päättyminen

täysikuu Oct 26, 2023

Lokakuun täysikuu on lauantaina 28.10.2023 klo 23.24 Härän tähtimerkissä. Hieman ennen täysikuuta on myös osittainen kuunpimennys, joka alkaa klo 22.35 ja saavuttaa huippunsa klo 23.14. Sään salliessa kuunpimennys voidaan nähdä koko Suomessa.

Pimennykset ovat aina isojen muutosten aikaa. Ne tuovat horjuvaa energiaa, joka voi hämmentää tunteitamme. Pimennyksillä on myös taipumus saada näkemään ympärillämme asioita, joita emme ole aiemmin huomanneet.

Kahden vuoden sykli on tullut päätökseensä

Käytä hetki aikaa ja palaa mielessäsi takaisin kahden vuoden päähän, marraskuuhun 2021. Mitä teemoja sinulla oli meneillään tuolloin? Millaisien ​​tilanteiden tai energioiden kanssa olit tekemisissä?

On mahdollista, että se asia tai teema, mikä nousee vahvimmin esiin, on todennäköisesti tullut päätökseensä. On mahdollista, että mikä tahansa oppitunti tai matka on ollut esillä elämässäsi marraskuusta 2021 lähtien, on nyt saavuttanut huippunsa Härän täysikuun ja kuunpimennyksen alla.

Jos katsot taaksepäin, voit ehkä nähdä sen. Voit myös huomata kuinka pitkän matkan olet tullut kahden vuoden takaisesta tähän päivään asti. Toivottavasti voit olla ylpeä itsestäsi ja matkastasi.

Pimennysten muuntava taika

Pimennykset auttavat meitä aina luopumaan kerroksista, astumaan enemmän autenttiseen itseemme ja asettumaan uudelleen sielunpolullemme. Pimennykset ovat aikaa, jolloin on mahdollisuus tehdä henkisesti suuriakin harppauksia.

Koska tämä kuunpimennys on pimennyssyklin viimeinen, siinä on uskomatonta voimaa asioiden lopettamiseen. Jos haluat saattaa päätökseen jotain elämässäsi, käytä hyödyksesi tulevaa kuunpimennystä ympäröivät viikot.

Käytä kuunpimennyksen energioita sulkeaksesi ovet ja sanoaksesi hyvästit kaikelle, mikä ei enää palvele sinua. Vaikka mielemme saattaakin haluta hallita tätä prosessia, pimennykset toimivat yleensä salaperäisillä tavoilla ohjaten meidät automaattisesti juuri sinne, mihin kuuluukin.

Vaikka sinulla saattaa olla toiveita siitä, mistä haluat vapautua, anna pimennyksen myös tehdä taikansa. Anna sen paljastaa kaikki se, mikä sinun tulee nähdä. Palapelin viimeiset palat asetetaan kyllä paikoilleen, joten anna niiden asettua itsestään.

Kurkistus pölyisiin nurkkiin

Kääpiöplaneetta Pluto on erittäin aktiivinen lokakuun täydenkuun aikana. Pluto on myös hallitseva planeetta tähtimerkki Skorpionille, joten koska nyt on Skorpionin vuodenaika, myös sen energia korostuu.

Pluto ja Skorpionin tähtimerkki ovat myös synonyymeja kuoleman ja uudestisyntymisen teemoille.

Tämän täydenkuun aikana on vahva kuoleman ja uudestisyntymisen teema, mikä vie meidät tälle uudistumisen ja muutoksen matkalle.

Saatamme joutua kohtaamaan joitain varjoja tai kurkistamaan pölyisiin nurkkiin, mitä emme ehkä ole uskaltaneet aiemmin tehdä. Saatamme joutua kohtaamaan asioita, jotka ovat epämiellyttäviä. Se mikä oli ennen piilossa, voi nyt astua valoon.

Lokakuun täydenkuun aikana saatamme huomata tekevämme rauhan kaiken tähän asti johdattaneen kanssa, niin nykyhetken kuin menneisyydenkin kanssa. Muista, että tämä kuunpimennyksen energia tuo meidät takaisin marraskuuhun 2021, joten kaikki se, jolla olemme täyttäneet elämäämme viimeisen 2 vuoden aikana, on valmiina tulemaan päätökseensä ja saamaan rauhan.

Kuumennettu energia nousee

Pluton ollessa aktiivisena, saatamme kokea valtataisteluja; voimme jopa todistaa valtataisteluja ympäröivässä maailmassa. Mars ja Merkurius liikkuvat myös yhdessä, mikä luo sysäyksen tulisille keskusteluille, koville sanoille ja kenties puhumiseen ennen ajattelemista.

Tämän kuunpimennyksen alla on kuumennettua energiaa, joka voi aiheuttaa tulisia kanssakäymisiä. Kannattaa olla varovainen, mitä sanoo ja kuinka lähestyy muita ihmisiä. Herkkyysaste on korkealla, joten on ehkä syytä olla erityisen hienovarainen tämän energian alla.

Koska kuunpimennyksen energiat ovat hieman epävakaita, saatamme löytää lohtua ottamalla aikaa lepoon ja palautumiseen. Erilaiset harjoitukset voivat olla hyviä, kuten kirjoittaminen, meditointi ja itsensä pohdiskelu.

Jos sinun täytyy käydä vaikea keskustelu tai kohtaat konfliktin, yritä pitää hermostosi aisoissa. Voit tarkkailla sitä, oletko menossa taistelun, pakenemisen vai jäätymisen tilaan - joskus pelkkä tiedostaminen ja tarkkaileminen näissä tilanteisssa voi auttaa rauhoittamaan olemustasi.

Me kaikki kamppailemme konfliktien kanssa omalla tavallamme, joten ole lempeä itsellesi, jos sinun täytyy käydä jokin vaikea keskustelu. Aina emme välttämättä saa sanottua kaikkea mitä olisimme halunneet, mutta jo pelkkä keskustelun käyminen, oma autenttisuus ja mahdollisimman rauhallisena pysyminen ovat jo saavutuksia itsessään!

Laajenna mieltäsi, laajenna näkemystäsi ja avaa sydämesi

Jupiter on toinen planeetta, joka on aktiivisena tämän pimennyksen alla. Jupiter on laajentumisen planeetta, joten kaikki, mitä meille tapahtuu voi tuntua liioitellun suurelta. Asiat voivat tuntua isommilta tai tärkeämmiltä kuin niiden oikeasti tarvitsee olla, tai saatamme suurennella asioita suhteettoman helposti.

Jupiterin energia antaa meille kuitenkin myös mahdollisuuden nähdä asiat suuremmasta näkökulmasta. Kun katsomme asioita tästä näkökulmasta, mielemme voi myös laajentua, mikä auttaa meitä ymmärtämään asioita, joita emme ehkä ennen ole ymmärtäneet.

Jupiter on runsauden planeetta, kuten myös tähtimerkki Härkä on runsauden merkki, joten myös tätä runsautta on tarjolla pimennyksen alla. Luvassa on laajentumista, mahdollisuuksia ja yltäkylläisyyttä, vaikka jotain putoaisikin samalla pois. Luodaan uutta tilaa, joka voi olla hedelmällisempää uusille inspiraatioille, ideoille ja mahdollisuuksille.

Kaiken kaikkiaan tämän pimennyksen alla on ilmassa vahva sekoitus voimakkaita energioita. Lokakuun lopun on tarkoitus olla voimakasta aikaa. Loppuja tulee tapahtumaan ja uusia alkuja syntyy pikkuhiljaa. Muutos tulee esiin. Saatamme tuntea olomme hämmentyneeksi, mutta tulevaisuus näyttää silti valoisalta.

 

 

 

Lähteet:

https://foreverconscious.com/intuitive-astrology-taurus-full-moon-lunar-eclipse-october-2023

https://www.ursa.fi/taivaalla/tahtitaivas-tanaan.html

https://www.timeanddate.com/moon/phases/finland/helsinki

Close

Tilaamalla uutiskirjeen, saat tietoa ajankohtaisista tapahtumista, kursseista ja tarjouksista. Lähetämme uutiskirjeen noin kerran kuussa.