6 syytä tehdä joogaa

Uncategorized Oct 19, 2018

Huhtikuu 2018

 6 syytä tehdä joogaa

Jooga on tullut osaksi länsimaalaista kulttuuria, sekä myös osaksi liikuntakulttuuria ja sen suosio on viime vuosien aikana hurjasti kasvanut. Jooga auttaa olemaan tasapainoisempi, mikä on tarpeen itse kullekin sillä epätasapaino voi sotkea elämää. Jooga ei ole pelkkä treeni, vaan sillä voit halutessasi huoltaa koko kehon ja mieleni, astua oman mukavussrajasi ulkopuolelle, kasvaa ihmisenä, voimaantua sekä rentoutua, voida kokonaisvaltaisesti paremmin ja olla läsnä hetkessä.

Tässä listattuna 6 syytä miksi sinunkin kannattaisi kokeilla joogaa.

1. Jooga saa onnellisemmaksi

Jos tunnet olosi surulliseksi, kannattaa kokeilla joogaa, koska sen ollaan todettu auttavan masennukseen.

2. Auttaa sinua keskittymään

Yksi joogan tärkeistä osista on, että se saa sinut keskittymään nykyhetkeen. Tutkimuksissa on todettu säännöllisen jooga harjoittelun parantaneen muistia, reaktioaikaa ja koordinaatiota. Meditaatiolla on mahdollista pystyä ratkoa ongelmia ja keskittymisen avulla parantaa muistia.

3. Vahvistaa immunijärjestelmän toimintaa

Asana harjoittelu, pranayama ja meditaatio parantavat immuunitoimintaa.

4. Jooga parantaa ryhtiäsi

Sanotaan että pääsi on kuin keilapallo, suuri, pyöreä ja painava. Kun se on tasapainoitettu suoranaisesti selkään verrattuna se vie paljon vähemmän voimaa eikä kaula- ja selkälihaksen tarvitse kannattela sitä. Huono ryhti voi aiheuttaa kaula, selkä ja muita lihaskipuja.

5. Jooga parantaa tasapainoa,notkeutta, lisää liikkuvuutta ja voimaa

Säännöllinen jooga harjoittelu lisää notkeutta, liikkuvuutta ja parantaa tasapainoa. Huomaat pian, kuinka kehosi notkistuu ja vahvistuu ja voit kokonaisvaltaisesti paremmin ja vältyt turhilta kivuilta ja jumeilta.

6. Auttaa nukkumaan syvemmin

Kiire ja stressi rasittaa mieltä ja hermostoa. Jooga tarjoaa taukoa nykyaikaisesta elämän hälinästä. Vahvistava asana harjoittelu, yoga nidra, savasana, pranayama ja meditointi antavat keholle ja mielelle mahdollisuuden pysähtyä olemaan hetkessä, hengittämään syvemmin. Hengitys ja mieli ovat kuin kaksi kolikon puolta, yhden tila vaikuttaa toiseen.

Opettelemalla hengittämään oikein voit vaikuttaa mieleen. Hidas ja rytmillinen hengitys mitä joogassa käytetään aktivoi parasympaattista hermpostoa, mikä on yhteydessä rauhalliseen  ja selkeään mielentilaan.

Close

Tilaamalla uutiskirjeen, saat tietoa ajankohtaisista tapahtumista, kursseista ja tarjouksista. Lähetämme uutiskirjeen noin kerran kuussa.