Kiinalaisen lääketieteen viisi elementtiä: PUUELEMENTTI JA KEVÄT (osa 2)

PUU-IHMINEN

Puu-ihminen on seikkailuhenkinen ja liikkuva pioneeri. Hänen määrätietoisuutensa ajaa hänet tavoittelemaan uusia suuntia. Puu-ihminen haluaa ylittää rajoja ja on myös kilpailuhenkinen. Puu-ihminen reagoi voimakkaasti loogisen mielensä takia epäreiluuteen ja ongelmatilanteisiin. Puun yleisin tunne on viha. Tunne yleensä nousee, kun hän puskee itseään tuloksiin ja haukkaa liian ison palan jostain projektista. Tasapainon ja rentouden löytäminen on puu-ihmiselle tärkeää.

Puutyypin tasapaino ilmenee hyvin siinä, kuinka rennosti ja ystävällisesti hän toimii arjen pienissä asioissa. Jos hän osaa käyttäytyä hänelle haasteellisissa tilanteissa, kuten esimerkiksi säilyttää malttinsa pitkään jonotettaessa eikä kilpailuvietti tai kiire hallitse hänen elämäänsä. Hän ymmärtää silloin muidenkin näkökantoja.

Yritä löytää tasapaino tekemisen kanssa ja pidä rentous mielessä myös liikunnassa. Puutyyppi suorittaa liikuntaa helposti samoin kuin muita toimiaan eli hyvin tavoitekeskeisesti. Juoksulenkki mitataan ajassa ja matkassa, jotta seuraavalla kerralla rajat on taas mahdollista ylittää. Joogatunneilla hän helposti vääntäytyy asanoihin tarkasti, puhkuu hengitystään ja tekee sarjaa niin pitkälle kuin mahdollista. Puutyypin nautinto saavutetaan sillä, että hän näkee oman kehityksensä lajissa kuin lajissa.

Meditointi on puutyypille hyvää näkemyksen harjoitusta ja yin-jooga tasapainoittaa tätä dynaamisuutta.

PUUELEMENTTI JA TERVEYS

Puun terveydessä nousee esille kaksi ihmiskehon elintä; maksa ja sappirakko. Kiinalaisessa lääketieteessä maksa määrittelee kaikkien ihmiskehon liikkeiden ja prosessien intensiteettiä. Se ilmenee etenkin kehon niissä osissa jotka antavat liikettä, voimaa ja joustavuutta, kuten lihaksissa, jänteissä sidekudoksissa ja ääreishermostossa.

Maksa säätelee qi:n vapaata liikettä elimistössä. Maksa ylläpitää lihasten ja jänteiden toimintaa sekä säätelee verenkiertoa toiminnan ja levon aikana, auttaen siten kehoa palautumaan ja varastoimaan energiaa.

Sappirakko on elin, joka sijaitsee aivan maksan alapuolella. Sen tarkoitus on varastoida, väkevöidä ja erittää sappea tarvittaessa. Ilman sapen eritystä rasvaliukoiset vitamiinit, A, D, E ja K ja välttämättömät rasvahapot eivät imeydy. Ilman sappirakkoa painonnousun riski kasvaa merkittävästi, kun liian suuret rasvapisarat pääsevät verenkiertoon. Koska ne eivät pilkkoudu hyödynnettävään muotoon, keholla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin varastoida ne rasvaksi, rasvaliukoisten myrkkyjen ohella.

Liian vähäinen sapen eritys on yhteydessä moniin oireisiin, joiden ei luulisi liittyvän mitenkään asiaan, kuten hormonitoiminnan häiriöihin, kilpirauhasen vajaatoimintaan, kuumiin aaltoihin, ummetukseen, masennukseen, migreeniin, unettomuuteen, kuivaan ihoon, krooniseen väsymykseen, hiivan liikakasvuun, parasiitteihin – ja lista jatkuu ties kuinka pitkälle.

Puuelementissä ihmisellä on yleensä hyvä aineenvaihdunta. Hänen ruuansulatusvaivansa ovat enemmän hetkittäisiä stressioireita, jotka tulevat äkillisesti ja katoavat rentouden myötä. Allergiset oireet kuten nenän tukkoisuus, kutina sekä stressi ja närästys liittyvät myös tähän elementtiin. Jos keho ja mieli on epätasapainossa, saattaa näitä oireita erityisesti ilmaantua etenkin keväisin. Kehon muista osista puuelementtiin kuuluu silmät, jänteet, nivelet ja kynnet.

Puu-ihmiset nukkuvat usein epäsäännöllisesti ja saavat usein migreenejä tai päänsärkyjä. Erityisesti heitä vaivaa lihasjännityspäänsärky, joka alkaa kallonpohjista ja heijastuu ohimoille. He saavat lihaskramppeja ja heidän hermostonsa on myös kovilla. Monella puutyypillä päänsärkyjen juuri on padotuissa tunteissa, joita ei kyetä ilmaisemaan tai työstämään.

Jos omaat puupersoonallisuuden, kiinnitä huomiota itsesi huolehtimiseen paremmin. Ota aikaa lepoon ja syö nautiskellen ja hitaasti. Nuku riittävästi. Liiku, jotta voit vähentää puutyypille ominaisia lihasjännityksiä ja kireyksiä.

KUINKA PYSYÄ ILOISENA JA TERVEENÄ YLI KEVÄÄN:

  • Liiku; maksa tarvitsee liikuntaa ja niin tarvitset sinäkin. Nauti ja liiku luonnossa ja huomioi ympärillä olevia merkkejä luonnon muutoksista ja ime muutosta myös itseesi. Pidä tasapaino yllä liikunnassa. Joogaa ja meditoi.
  • Organisoi; siivoa koti tai työpaikka ja tee tilaa uusille asioille järjestelemällä ja poistamalla kaikki ylimääräinen, mitä et enää tarvitse. Anna uusien asioiden tulla luoksesi. Mieti mitä haluat elämältä ja miten liikut niitä asioita kohti. Poista maksaa rasittavat elintarvikkeet, paistetut ja rasvaiset ruuat. Vältä sokeria ja valkoisia jauhoja. Nauti mauista ja syö rauhassa ja hitaasti. Suosi tuoreita kasviksia ja vihanneksia, joita alkaa tulla pian markkinoille.
  • Päästä irti vanhoista kaunoista ja aloita kevät puhtaalta pöydältä. Vihan tunteet vahingoittavat maksan energiaa. Harjoittele anteeksiantoa.
  • Tee uusia asioita vaikka se tuntuisi pelottavalta! Herkkä verso ei koskaan tiedä eikä löydä sen täyttä potentiaalia, jos se pysyy turvallisesti siemenessään. Aika itää, kukoistaa ja kukkia ja ehdottomasti olla leikkisä.
  • Ravitse kehoa! Juo vähintään 8-10 lasillista vettä päivässä. Sitruunamehun lisääminen veteen antaa mukavan maun, tuo hapokkuutta sekä samalla ravitsee maksaa. 

Kokeile kevään raikkaita juoma- ja ruokaohjeita:

DETOX LEMONADE

Kannullinen vettä
1-2 sitruunan mehu
Nestemäistä steviaa maun mukaan (1-6 tippaa)

Sekoita kaikki ainekset ja juo pitkin päivää. Detox-juoma tuo päivääsi lisää extra puhdistusta huomaamatta.

ZEN SALAATTI

5 dl vihreää, pilkottua kaalia
1 tl merisuolaa

Huuhtele kaali, hiero suola kaalin sekaan ja anna maustua 10 minuuttia. 

Kastike:

reilu 1 dl seesaminsiemeniä
2 tl seesamiöljyä
1 tl sitruunan mehua

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada kaalin joukkoon.

  

Lähteet:

Yoga Medicine -opinnot

Tuli, maa, vesi – Denis Vinokur

Optimal health for a vibrant life – Tiffany Cruikshank

Between heaven and earth – a guide to chinese medicine – Harriet Beinfield, Efrem Korngold

Close

Tilaamalla uutiskirjeen, saat tietoa ajankohtaisista tapahtumista, kursseista ja tarjouksista. Lähetämme uutiskirjeen noin kerran kuussa.