Mikä elementti olet? - Maa, metalli ja vesi (osa 2)

Blogikirjoituksen toisessa osassa tarkastelemme lähemmin maa-, metalli- ja vesielementin ihmistyyppejä ja niiden keskeisimpiä piirteitä. Kirjoituksen ensimmäinen osa käsitteli puu- ja tulielementin tyyppejä, kirjoituksen löydät TÄÄLTÄ.

MAATYYPPI

Ajattelemalla kasvimaata, saatat saada käsityksen, millainen maatyyppi on. Maatyyppi on hoivaava, maadoittunut ja käytännönläheinen. Hän nauttii muiden ”ravitsemisesta” ja hänet tunnetaan luotettavuudestaan. Maatyyppiä vetää puoleensa harmonia ja hän tykkää olla yhteydessä muihin ympärillä oleviin. Maatyyppi on ymmärtäväinen ja empaattinen, ja hakeutuu usein hoitoalan ammattiin, sovittelijaksi tai sopimusneuvottelijaksi.

Loppukesä sadonkorjuun aikaan on maatyypin vuodenaika. Maatyyppi on innokas puutarhuri ja monesti kasvattaa myös itse oman ruokansa. Maatyyppi nauttii kotitöistä kuten ruoanlaitosta, kutomisesta tai ompelemisesta. Hän saattaa työskennellä luonnonsuojelun parissa ja osoittaa näin kiintymyksensä luontoa kohtaan.

Maatyypillä on usein suorakulmaiset kasvot, vahva leuka ja kellertävä ihonväri. Kasvonpiirteet voivat olla suuret, etenkin suu. Maatyypin vartalo on usein vankkarakenteinen tai kurvikas.

Maatyyppi on syvällinen ja pohdiskeleva, mutta ollessaan epätasapainossa, ajattelu saattaa muuttua pakkomielteiseksi, joka taas voi johtaa turhaan huolehtimiseen. Maatyypin toive tulla halutuksi tai hyväksytyksi voi johtaa läheisriippuvaiseen suhteeseen. Antaessaan itsestään liikaa muille, saattaa maatyyppi helposti kuluttaa itsensä loppuun.

Ruoansulatuselimistö on maatyypin elin ja jos siihen tulee häiriötekijoitä, saaattaa hän kärsiä ruoansulatusongelmista, löysästä vatsasta, väsymyksestä tai allergioista. Maatyyppi voi himoita hiilihydraattipitoisia ruokia ja kerätä näin myös helposti painoa.

Vinkit maatyypille:

  • työskentele tietoisesti asettamalla hyviä, itseäsi suojelevia rajoja ja opettele sanomaan ”ei”.
  • järjestä aikaa luonnossa olemiselle - luonto ravitsee maatyyppiä.
  • maatyypille tärkeää on pysyä hetkessä läsnä - yritä välttää mielen harhailua ja tulevaisuudesta murehtimista.
  • vältä liikaa makeaa ja korvaa ne makeilla vihanneksilla kuten bataatilla tai porkkanoilla.

 

METALLITYYPPI

Ritari kiiltävässä haarniskassaan kuvaa hyvin metallityyppiä. Metallityyppi on oikeamielinen, uskollinen ja rohkea. Terävä ajattelukyky yhdistettynä hyvään itsekuriin voi tehdä hänestä hyvinkin menestyvän. Metallityyppi pitää struktuureista ja on usein järjestelmällinen ja suunnitelmallinen.

Metallityyppi on luova ja pikkutarkka perfektionisti kaikessa tekemisessään. Metallityyppi menee usein suoraan asiaan ja on hyvä ongelmanselvittelijä. Hän on loistava lakimiehenä, opettajana tai neuvonantajana.

Metallityypillä on vahva, lihaksikas vartalo ja leveät hartiat. Hänellä on usein soikeat kasvot, leveät poskipää, kalpea ihonväri ja suorat hiukset. Metallityypillä on nopea aineenvaihdunta ja vain harvoin ongelmia painonhallinnan kanssa.

Keuhkot ja iho ovat metallityypin elimet ja ollessaan epätasapainossa, metallityyppi on taipuvainen hengitystieongelmiin kuten astmaan ja iho-ongelmiin kuten ihottumaan tai psoriasikseen.

Metallityypin vuodenaika on syksy, jolloin alamme vauhdikkaan kesän jälkeen hidastamaan kohti talvea. Syksyllä metallityyppi viihtyy paremmin pienessä ryhmässä parhaiden ystävien seurassa ja saattaa hetkittäin vaikuttaa jopa eristyneeltä. Metallityypin tunne on suru ja ollessaan epätasapainossa metallityyppi saattaa surun ja kipeän menneisyyden antaa vaikuttaa nykyisiin ihmissuhteisiin. Tämä voi vaikeuttaa siteiden muodostamista muihin ihmisiin, mikä taas voi johtaa läheisyyden korvaamisen materialla. 

Vinkit metallityypille:

  • säännöllinen aerobinen liikunta auttaa vahvistamaan keuhkoja ja auttaa metallityyppiä pysymään tasapainossa.
  • menneisyydestä irtipäästäminen auttaa metallityyppiä muodostamaan hyviä ihmissuhteita.
  • varo taipumusta omahyväisyyteen - se on yksi metallityypin puolustuskeinoista kipeiden asioiden välttämiseksi.
  • syvähengitys on tärkeää metallityypille, esim. hengitykseen keskittyvästä meditaatiosta voi olla hyötyä.
  • metallityypin on hyvä välttää roskaruokaa ja suosia mineraalipitoisia ruoka-aineita kuten lehtivihreitä.
  • myös valkoiset vihannekset kuten herkkusienet ovat erityisen hyviä ravitsemaan metallityyppiä.

 

VESITYYPPI

Kuvittele laaksossa villinä virtaava joki ja saat käsityksen vesielementistä. Vesityyppi on aikaansaava ja omaa vahvan tahdon, vaikka kykenee olemaan myös rento ja huoleton. Vesityyppi on päättäväinen ja hänet tunnetaan itsenäisenä tai omavaraisena. Erona puutyyppiin, joka saa välillä väkisin puskemalla asioita aikaiseksi, vesityyppi on sopeutumiskykyinen ja saavuttaa tavoitteensa määrittelemällä tilanteeseen nähden parhaan reitin. 

Vesityyppi nauttii tuntemattomuudesta ja on usein itseään tutkiskeleva, tehden samalla itsestään arvoituksellisen. Vesityyppi saattaa vaikuttaa ikäistään viisaammalta tai hiljaiselta filosofilta.

Vesityypin vuodenaika on talvi, jolloin hiljaisuus ja tyyneys vallitsee. Talvella myös vesityypistä heijastuu eristäytyneisyys ja rauhan hakeminen.

Vesityypille ominaista on pyöreät kasvot ja pehmeä, pyöreä vartalo. Vesityypillä on usein isot, pehmeät silmät ja tumma tukka. Ollessaan epätasapainossa, on vesityyppi taipuvainen tummiin silmänalusiin.

Munuaiset ja virtsarakko ovat vesityypin elimet ja ne saattavatkin aiheuttaa virtsarakon tulehduksia ja aineenvaihduntaongelmia ja esim. turvotusta. Vesielementti hallitsee myös luita, joten vesityyppi saattaa kärsiä nivelsäryistä ja selkäongelmista. Tunteista pelko yhdistetään vesielementtiin, joten epätasapainotilan vallitessa, vesityyppi voi olla pelokas, arka ja epävarma.

Vinkit vesityypille:

  • varo eristäytymästä liikaa ja priorisoi sosiaalista elämääsi.
  • juo paljon nesteitä.
  • tiedosta pelon tunne merkkinä epätasapainosta ja ryhdy toimiin arkuuden voittamiseksi.
  • keitot ja lämpimät padat vahvistavat vesielementtiä - lämpimät ruoat erityisen tärkeitä talviaikaan, jolloin vesityypin on hyvä välttää kylmiä ruokia kuten salaatteja.
  • merilevä on erityisen ravitsevaa vesityypille ja sitä olisi hyvä syödä säännöllisesti vuoden ympäri.

 

Lähde: Yinova Center

Close

Tilaamalla uutiskirjeen, saat tietoa ajankohtaisista tapahtumista, kursseista ja tarjouksista. Lähetämme uutiskirjeen noin kerran kuussa.